Back

Juha Hulkko mukaan HTGP-konserniin kiihdyttämään kasvua ja vauhdittamaan laajentumista

Firm News | 21 October 2024

Teknologia-alan pioneeri Juha Hulkko liittyy HTGP-konserniin mukaan sijoittajaksi, osakkaaksi sekä konsernin johdon ja hallituksen tueksi perustettavan neuvonantajaryhmän (advisory board) jäseneksi.

Juha Hulkko tunnetaan muun muassa yhtenä Elektrobitin, Bittiumin ja Silo AI:n perustajista. Hän tuo mukanaan valtavan kokemuksen teknologiayrittäjyydestä ja johtamisesta sekä syvän ymmärryksen teknologian hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä.

HTGP on strategista neuvonantoa sekä teknologialla tehostettuja palveluita tarjoava monialapalvelukonserni, joka Hulkon mukaantulon myötä ottaa merkittävän askeleen kohti voimakkaampaa kasvua.

Juha Hulkon mukaan teknologinen osaaminen ja sen soveltaminen liiketoimintaan on ratkaisevaa, jotta yritykset voivat menestyä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Hän näkeekin HTGP-konsernin potentiaalin merkittävänä.

”HTGP on ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää teknologinen asiantuntemus ja monialainen palveluosaaminen tavalla, joka luo arvoa sekä konsernin yhtiöille että asiakkaille. Haluan olla etulinjassa mukana luomassa Suomeen johtavaa teknologiaa ymmärtävää ja soveltavaa monialapalvelukonsernia”, Hulkko sanoo.

HTGP kasvattaa konsernin liiketoimintoja ja yrityksiä sekä orgaanisesti että yritysostoin. Konsernin tavoitteena on toimia edelläkävijänä palveluliiketoiminnan teknologiamurroksessa. HTGP myös hyödyntää uusimpia innovaatioita konkreettisiksi liiketoiminta-arvoa tuottaviksi ratkaisuiksi ja haluaa tuoda vastuullisuuden sekä vaikuttavuuden osaksi jokaisen yhtiönsä liiketoimintaa.

HTGP:n toimitusjohtaja Petri Toljamo kuvaa Juha Hulkon mukaantulon olevan tärkeä osa konsernin strategiaa, jossa tavoitteena on kasvattaa ja laajentaa konsernia entistä nopeammin.

“Hulkon liittyminen tiimiimme tukee vahvasti tavoitettamme rakentaa Suomeen merkittävä monialapalvelukonserni, joka yhdistää syvän teknologisen ymmärryksen ja liiketoimintalähtöisen soveltamisen. Juha Hulkko on omalla urallaan näyttänyt esimerkkiä siitä, miten teknologiaa voidaan soveltaa kansainvälisen tason menestystarinoiden luomisessa”, sanoo Toljamo.

Juha Hulkko on myös yhteismetsä Hiilennielun toinen perustaja. Vuonna 2019 perustetun Hiilennielun toimintamalli tukee ilmastonmuutoksen hillintää, kasvattaa luonnollisia hiilinieluja ja ylläpitää ainutlaatuisen luontomme monimuotoisuutta.

”Juhan vuosia jatkunut vahva panostus vastuullisuuteen liiketoiminnassa sopii täydellisesti HTGP:n arvoihin”, hän lisää.

Lisätietoja:

HT Growth Partners Oy, konsernin toimitusjohtaja Petri Toljamo, 040 180 1410

HTGP lyhyesti: HTGP on kansainvälisen kasvun strategista kumppanuutta tarjoava monialapalvelukonserni, joka auttaa asiakkaitaan kansainvälistymisessä ja liiketoiminnan kasvussa globaalisti. HTGP-konsernin missio “Enabling growth where human meets technology” ilmentää yhtiön perustavanlaatuista tavoitetta tukea kasvua teknologian ja ihmisen kohtaamispisteessä. Tämän mission toteuttamiseksi HTGP tarjoaa strategista kasvuosaamista ja asiantuntijapalveluita, jotka auttavat organisaatioita suunnittelemaan ja toteuttamaan kasvupäätöksensä käytännössä. Konsernin palveluita ovat strategia ja neuvonanto, markkinointi- ja viestintä, HR- ja rekrytointi, yrityskaupat ja lakipalvelut, pääomamarkkinaviestintä ja ohjelmistokehityspalvelut. Konsernin yrityksiä ovat Notarec Oy, Ihmeitätekevä Ikoni Oy, GottIR Oy ja Luova Työmaa Oy. Toimintamme perustuu asiakaskeskeisyyteen, asiakkaidemme auttamisessa kasvun rakentamisessa, teknologioiden soveltamiseen ja integrointiin liiketoimintalähtöisesti. HTGP-konserni tarjoaa asiakkailleen huippuosaajien verkostot ja osaamisen, joita he eivät saa mistään muualta. www.htgp.fi  HTGP LinkedIn