Kun elämä tulee työpaikalle

Johtajana kohtaan ihmisiä joka päivä – mutta silti en koskaan täysin tiedä, mitä heidän elämässään tapahtuu.

Työelämässä puhutaan paljon suorittamisesta, tavoitteista ja tuloksista. Ja hyvä niin – ilman niitä yrityksellä ei ole edellytyksiä kasvaa.

Mutta samaan aikaan työpaikoilla on yksi asia, joka saattaa jäädä vähemmälle huomiolle: ihmisyys.

Omassa arjessani ja lähipiirissäni on tapahtunut lähiaikoina monenlaisia asioita. Juhlaa, suurta surua, epätietoisuutta ja perheen arjen uudelleenjärjestelyä – toisin sanoen elämää. Asioita, joita tapahtuu jokaiselle meistä.

Joskus elämä on kevyttä ja kaikki tuntuu sujuvan. Mutta välillä tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat meihin paljon enemmän kuin ulospäin näkyy.

Me kaikki tulemme töihin omasta elämästämme käsin.

Elämä ja tunteet eivät jää kotiin silloin, kun avaat työpäivän ensimmäisen Teams-kokouksen tai astut toimistolle. Tunteet eivät välttämättä näy omalle tiimille, esihenkilölle tai edes läheiselle työkaverille – mutta silti ne kulkevat mukana.

Nämä arjen muutokset saivat minut pohtimaan kasvua ja ihmisten johtamista.

Miten johtaja voi tunnistaa ihmisten tunteet?
Ja missä kulkee raja johtamisen ja ihmisen henkilökohtaisen elämän välillä?

Johtamisessa on yksi mielenkiintoinen ristiriita. Toisaalta johtajan tehtävänä on asettaa tavoitteita, rakentaa suuntaa ja odottaa suoritusta. Kasvu ja tulokset syntyvät siitä, että ihmiset tekevät työnsä hyvin ja vievät asioita eteenpäin.

Mutta samaan aikaan kukaan meistä ei koskaan täysin tiedä, mitä toisen elämässä tapahtuu.

Jollakin voi olla perheessä vakava sairaus. Toisella voi olla meneillään iso elämänmuutos kotona. Kolmas kantaa huolta läheisestään tai omasta jaksamisestaan. Usein nämä asiat eivät näy päällepäin – eikä niiden tarvitsekaan.

Silti ne vaikuttavat.

Johtajana tämän äärelle joutuu välillä pysähtymään. Missä menee raja ymmärryksen ja vaatimusten välillä? Miten pidetään kiinni tavoitteista, mutta muistetaan samalla, että ihmiset eivät ole pelkkiä suorituskoneita?

Mutta tässä on toinen tärkeä puoli.

Johtaja ei voi tietää, mitä ihmisen elämässä tapahtuu, jos siitä ei kerrota. Työpaikoilla välillä ajatellaan, että esihenkilön pitäisi jotenkin nähdä tai ymmärtää, jos toisella on elämässä vaikeaa. Todellisuudessa niin ei ole. Ihmisiä ei voi johtaa oletusten varassa.

Siksi inhimillisyys työelämässä ei tarkoita sitä, että johtaja yrittäisi lukea ihmisten ajatuksia. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, millaisen kulttuurin työpaikalle rakennetaan.

 Onko ilmapiiri sellainen, jossa ihmisellä on lupa sanoa, että juuri nyt elämässä on jotain, mikä vaikuttaa myös työhön?

 Väitän, että kun asioista pystytään puhumaan avoimesti, tapahtuu usein jotain yllättävän yksinkertaista. Johtaja ymmärtää, tukee ja antaa tarvittaessa tilaa. Ja usein juuri silloin työntekijä alkaa hyvin nopeasti taas tuottaa tulosta – koska hän kokee, että hänestä välitetään ihmisenä, ei vain suorituksena.

 Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta.

 Ehkä tärkeintä on se, millaisen ilmapiirin rakennamme ympärillemme. Onko työpaikka sellainen, jossa ihmiset uskaltavat kertoa elämästään silloin kun siihen on tarve? Onko arjessa tilaa keskustelulle ja kuuntelemiselle? Onko johtaminen vain tavoitteiden seuraamista vai myös ihmisten kohtaamista?

 Johtajuus ei tarkoita sitä, että johtajan pitäisi tietää kaikki. Se tarkoittaa ennemmin sitä, että ymmärtää, ettei tiedä kaikkea.

 Ja ehkä juuri siksi yksi yksinkertainen periaate nousee tärkeäksi: 

Ole ihminen ihmiselle.

 Se ei tarkoita, että tavoitteista luovutaan tai suoritustasoa lasketaan. Päinvastoin – usein juuri luottamuksen ja inhimillisyyden kautta syntyy paras mahdollinen tulos.

 Lopulta työpaikat ovat yhteisöjä, joissa ihmiset tekevät asioita yhdessä. Jokainen tuo mukanaan oman elämänsä, omat tunteensa ja omat tilanteensa.

 Me emme johda pelkkiä suorituksia.

Me johdamme ihmisiä.

 

Joni Lappalainen, HTGP Groupin toimitusjohtaja