Huippu-urheilijalla ei ole koskaan vain yhtä valmentajaa
Näkemykset | 10 huhtikuun 2026

Hänellä on ympärillään tiimi. Fysiikka, ravinto, lääketiede, henkinen valmennus, manageri. Jokainen osa-alue on rakennettu tukemaan yhtä asiaa: sitä, että urheilija pystyy suoriutumaan parhaalla mahdollisella tasolla silloin kun sillä on eniten merkitystä. Ja ennen kaikkea kehittymään jatkuvasti.
Sama pätee kasvuyhtiöihin.
Toimitusjohtajan rooli on monella tapaa yksinäisempi kuin usein ajatellaan. Vaikka ympärillä olisi hyvä hallitus ja osaava johtoryhmä, vastuu on lopulta yhdellä ihmisellä. Päätökset vaikuttavat suoraan yhtiön työntekijöihin, asiakkaisiin ja omistaja-arvoon. Ja usein ne pitää tehdä nopeasti, epävarmuuden keskellä.
Parhaat johtajat eivät jää tässä yksin. He rakentavat itselleen sparrausverkoston.
Kasvuyhtiöiden haaste ei yleensä ole tiedon puute. Päinvastoin. Tietoa, vaihtoehtoja ja näkemyksiä on enemmän kuin koskaan. Haaste on siinä, mihin keskittyä, mitä tehdä seuraavaksi ja miten varmistaa, että tekeminen oikeasti vie eteenpäin.
Tässä kohtaa HTGP:n Growth Advisorin rooli alkaa konkretisoitua.
Growth Advisor ei ole konsultti. Hän on kumppani, joka kulkee mukana arjessa. Sparraa strategiaa, auttaa fokusoimaan, tuo kokemusta vastaavista tilanteista ja ennen kaikkea haastaa ajattelua silloin kun sitä eniten tarvitaan. On myös se henkilö kenen puoleen voi kääntyä niissä hetkissä, kun kokee eniten yksinäisyyttä. Vähän niin kuin huippu-urheilijan päävalmentaja, joka katsoo kokonaisuutta ja varmistaa, että suunta on oikea. Mutta yksin tämäkään ei riitä. Yksikään valmentaja ei pysty hoitamaan kaikkea. Siksi huippu-urheilijalla on ympärillään tiimi. Ja sama pätee kasvuyhtiöihin.
Kasvua ei rakenneta yksin
Usein yhteistyö lähtee liikkeelle yhdestä tarpeesta tai yksittäisestä palvelusta.
Samalla HTGP:n ajattelun ytimessä on se, että kasvua ei rakenneta yksin. Kun tilanne kehittyy, yksittäinen tekeminen alkaa kytkeytyä laajempaan tekemiseen. Tällöin mukaan voi rakentua juuri oikea joukko osaajia sen mukaan, mitä kasvuyhtiö tarvitsee seuraavassa vaiheessa.
Meidän palveluyhtiöiden asiantuntijat täydentävät toisiaan, ja parhaimmillaan tästä syntyy yhteispeli, joka tukee kasvua pitkäjänteisesti.
Kyse ei ole yksittäisestä palvelusta, vaan tavasta rakentaa kasvua.
Kasvumatkalla tarpeet muuttuvat. Välillä korostuu myynti ja markkinointi, välillä talous ja rahoitus, välillä ihmiset tai teknologia. Harvoin kaikki osa-alueet ovat yhtä aikaa kriittisiä, mutta lähes jokainen niistä tulee vastaan jossain vaiheessa matkaa.
Siksi yksittäinen palvelu tai yksittäinen kumppani ei yleensä riitä.
HTGP:n ideologia perustuu siihen, että kasvuyhtiön ei tarvitse rakentaa tätä itse. Growth Advisor toimii tukena ja sparraajana, ja hänen ympärillään on joukko asiantuntijoita, josta löytyy osaaminen eri tilanteisiin oikeaan aikaan. Taustalla yhdistyvät myynti ja markkinointi, brändi ja viestintä, teknologia ja tekoäly, talous ja rahoitus, HR, rekrytointi sekä juridinen osaaminen.
Tämä mahdollistaa sen, että johto voi keskittyä olennaiseen.
Lopulta kyse on yhdestä asiasta. Siitä, että johto pystyy tekemään kasvua edistäviä päätöksiä nopeammin ja viemään ne käytäntöön.
Parhaat urheilijat eivät pärjää yksin. Eivätkä pärjää parhaat kasvuyhtiötkään.
Kysymys ei ole siitä, tarvitsetko tukea.
Kysymys on siitä, millaisen tiimin rakennat ympärillesi.
Joni Lappainen, HTGP Groupin toimitusjohtaja